Uskon, että on muitakin minunlaisiani, joille joulu on se ahdistavin ja kamalin aika vuodesta. Jouluhan on glorifioitu perhejuhla vailla vertaa. Itselläni joulusta tuli ahdistava vähän päälle viisi vuotta sitten, kun erinäisistä syistä johtuen mun välit lapsuudenperheeseeni katkesivat. Eka joulu sen jälkeen meni baarissa, hupsista keikkaa. Seuraava joulu meni Mieheni suvun kanssa. Sitten tuli joulu kavereittemme kanssa. Kaksi edellistä joulua ollaan vietetty kahdestaan ja niin me vietetään nytkin.
Rotuaarin jouluasu
Miksi joulu tuntuu niin ahdistavalta? Mulla joulu nostaa pintaan surun siitä, etten voi ja saa olla sisko sisaruksilleni ja täti sisarusteni lapsille. En voi olla heidän kanssaan tekemisissä kuin minimaalisesti, koska oma hyvinvointini kärsii siitä ihan liikaa. Hinta on liian kova maksettavaksi. En halua menettää itseäni. Vanhemmillani taas ei ole mitään väliä, koska he eivät välitä musta millin miljoonasosankaan vertaa, enkä halua heidän kanssaan olla missään tekemisissä loppuelämäni aikana.
Toinen syy on joulun uskonnollinen sanoma. Oon ite kasvanu vanhoillislestadiolaisessa perheessä ja erosin tästä uskonnollisesta suuntautumisestä vähä päälle viis vuotta sitten ja kirkostakin nelisen vuotta sitten. Tuntuu typerältä viettää joulua sen takia, että joku heppu syntyi parituhatta vuotta sitten. Joululaulutkin on tosi monet uskonnollisilla sanoilla varustettu ja nekään ei nappaa. Uskonnollinen sanoma on lähinnä kuristava ja vie tilaa hengittää.
Huurteinen maailma
Mua ahdistaa myös joulussa se, että ku on perinteet, joita pitäis noudattaa ja hommata lahjoja ja käydä haudalla ja tehdä ne jouluruoat ja järkätä jouluruokailu ja ja ja ja ja ja ja. Että joulusta ei voi tulla joulu, jos kaikki ei oo täydellistä ja tehdä niinkuin ollaan aina ennenkin tehty. Oon ruennu rikkomaan omia kulahtaneita käsityksiäni joulusta ja en käytännössä edes vietä sitä. Joulun päivät ei eroa mun arjesta juuri mitenkään. Tänä vuonna aiotaan tehdä pizzaa viikonloppuna ruoaksi, eikä ressata enää jouluruoista. (Paitsi graavikalaa aion huomenna käydä ostaan ison satsin.)
En jaksa pitää yllä enää raskaita kulisseja, joita oon lapsesta asti kantanu harteillani. Ei, en ole hyvinvoivasta perheestä lähtöisin. Ei, en voi hyvin. Ei, en jaksa joulua, koska siihen liittyy vielä niin paljon surua. Ei, en jaksa jouluun liittyviä tohotuksia ja pakkoja. Ei, en aio edes antaa ruusuista kuvaa mun joulusta.
Yhden poikkeuksen aion tehdä tänäkin jouluna. Aion hankkia kummitytölleni joululahjan. Miksi mun pitäisi viedä lapselta jouluilo, vaikka itselläni ei oo sitä?
Auringonlasku vuosien takaa
Mitä tässä nyt yritän edes sanoa? Sun ei oo pakko tehdä jouluun liittyviä asioita, jos ne ahdistaa sua ja tuntuu pahalta. Sun ei oo pakko viettää joulua sukulaisten tai kenenkään kanssa, jos se ahdistaa sua ja tuntuu pahalta. Joulun pitäisi kait olla ilon ja rauhan ja rakkauden juhla. Jos se ei oo sitä sulle, ni ei sun tartte pakottaa itteä mihinkään, jos se vaan vie sulta voimia ja iloa.
Blogeissa oon nähnyt postauksia, joissa on mietitty kolme asiaa, joista ei luopuisi. Päätinpä itsekin rueta miettimään, että mitkä olisivat just ne kolme asiaa, joista minä en luopuisi.
1. Lukeminen on eka. Luen joka päivä. Luen facebookista ihmisten kirjoituksia ja muita jakamiaan asioita sekä ryhmissä keskusteluja. Luen blogeja. Luen uutisia. Luen mielenkiintoisia artikkeleita. Luen kirjoja. Lukeminen on ollu mulle tärkeä asia siitä asti, kun 5-vuotiaana opin lukemaan.
Kirjakasa parin vuoden takaa.
2. Kirjasto on tietysti toinen, mistä en luopuisi. Sieltähän mää saan sitä luettavaa käsiini. En välitä itse omistaa kirjoja mitenkään kauheasti, joten kirjastosta lainaaminen on mitä järkevintä. Kirjastoissa on yleensä myös rauhoittava tunnelma ja niissä viihtyy tutkimassa hyllyjen aarteita.
Oulun pääkirjaston ala-aulassa on suihkulähde.
3. Vapaa Internet. Siitä en myöskään luopuisi. Netti mahdollistaa niin hirmuisen paljon asioita ihmisen elämässä nykyään. Netissä hoidetaan pankkiasiat ja sosiaaliset suhteet. Netistä saa helposti tiedot asiasta ku asiasta. (Arvatkaa, pelottaako, ku Amerikka on nyt luopumassa vapaasta netistä, että käykö meille myös niin ennen pitkää?)
Netistä voi kuunnella myös musiikkia.
Mistä asioista sinä et luopuisi?
Luin Minäkö keski-ikäinen? -blogista tällaisen postauksen, jossa vastattiin yhdelllä sanalla kysymyksiin. Päätinpä sitten itekin kokeilla, että onnistuuko vastaaminen yhdellä sanalla.
1. Missä kännykkäsi on? Olkkarissa
2. Puolisosi? Rakkaus
3. Hiuksesi? Pitkät
4. Äitisi? Zombi
5. Isäsi? Zombi
6. Suosikkisi? Jäätelö
7. Unesi viime yöltä? Sisaruksia
8. Mielijuomasi? Vesi
9. Unelmasi? Maailmanympärimatka
Kauppakeskus Valkea viime talvena
10. Missä huoneessa olet? Keittiössä
11. Harrastuksesi? Lukeminen
12. Pelkosi? Rakkaudettomuus
13. Missä haluat olla kuuden vuoden päästä? Elää
14. Missä olit viime yönä? Sängyssä
15. Jotain, mitä sinä et ole? Zombi
16. Muffinsit? Suklaa
17. Toivelistalla? Matka
18. Paikka, jossa kasvoit? Pohjois-Pohjanmaa
Ainolan puisto viime talvena
19. Mitä teit viimeksi? Söin
20. Mitä sinulla on ylläsi? Vaatteet
21. Televisiosi? Olohuoneessa
22. Lemmikkisi? Ei
23. Ystäväsi? Parhaita
24. Elämäsi? Vuoristorata
25. Mielialasi? Ahdistunut
26. Ikävöitkö jotakuta? Isosiskoa
27. Auto? Myyty
Meri-Toppilan puistoalue viime talvena
28. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? Kauluspaita
29. Lempikauppasi? Lidl
30. Lempivärisi? Punainen
31. Milloin nauroit viimeksi? Äsken
32. Milloin viimeksi itkit? Eilen
33. Kuka on tärkein läheisesi? Mieheni
34. Paikka, johon menet uudelleen ja uudelleen? Wales
35. Henkilö, joka s-postittaa säännöllisesti? Mainostajat
36. Lempiruokapaikka? Koti Tämmösiä mun vastaukset. Sai välillä vähä miettiä, että miten vastata vaan yhellä sanalla, ku tekstiä tulis niin laveasti.
Uusin löytöni ja täysin mukanaan vienyt tv-sarja mulla oli Der Bestatter eli englanniksi The Undertaker. Sarjaa löytyy Netflixistä neljän tuotankokauden verran. Aattelin, että katotaanpa eka jakso, että millanen tää sveitsiläinen rikossarja on. Sitten katoinkin toisen jakson. Sitten huomasinkin kattoneeni kaikki neljä tuotantokautta kolmessa päivässä. Nyt toivon hartaasti, että viides tuotantokausi tulis pian Netflixiin.
Sarjan päähenkilö on kuvan keskellä näkyvä mies, Luc Conrad, joka on entinen poliisi ja nykyinen hautausurakoitsija. Luc ei pysty pitämään näppejään erossa kiinnostavista rikoksista, joihin hän työssään törmää ja joihin vain sotkeentuu.
Muut päähenkilöt ovat vasemmalta oikealle: Reto Dörig (poliisi), Pedro Lambert (poliisi hänkin, ei mukana kaikissa jaksoissa), Anna-Maria Giovanoli (poliisi ja Lucin rakastettu), Alois Sammelweis (patologi), Fabio Testi (Lucin alainen) ja Erika Bürgisser (Lucin isän rakastettu ja Lucin alainen).
Henkilöhahmot ovat hyviä. Kaikissa on jotain, mistä pitää. (Paitsi Pedrossa.) Eniten pidin Lucin lisäksi Fabiosta. Ajatelkaa nyt goottihautausurakoitsijaa!
Juonena toimii tosiaan Lucin työssään hautausurakoitsijana löytämät rikokset ja niistä on saatu myös pitempiä juonenkaaria, jotka kestävät jaksosta tai jopa kaudesta toiseen. Myöskin Anna-Marian menneisyys on yksi pitempi juonenkaari.
En voi kuin suositella tätä sarjaa! Ei ollut liian raaka minullekaan, joka olen aika herkkä näissä asioissa. Lisäksi sarjan tunnari on on tosi hieno.
Fab Forty Something- blogista bongasin joskus postauksen, jossa aakkosten mukaan kerrottiin omasta musiikkimausta. Tallensin jutun linkin ja aattelin joskus tehdä itsekin samanlaisen listauksen. Kauan tämän tekeimisessä meni, mutta valmista tuli. Pitkä postaus luettavaksenne, olkaa hyvä.
AAdele on naislaulaja, jonka äänestä pidän tosi paljon. Silti hänen musiikkiaan ei tuu kuunneltua koskaan, vaikka pidän siitä. Skyfall- biisin myötä Adele tuli tutuksi mulle. Suomalaisista naislaulajista Ellinoora on kokenut saman kohtalon Adelen kanssa. Tykkään Ellinooran äänestä tosi paljon ja pidän hänen musiikistaanki, mutta jostain syystä ei vaan tuu kuunneltua sitä.
BBattle Beast on bändi, jonka musiikista tykkään todella paljon. Oon sen kerran livenäkin nähnyt Puolangalla LankaFestissä ja silloin bändi teki minuun entistä suuremman vaikutuksen. Lempibiisini heiltä on Black Ninja. Kuulin biisin ekan kerran kun elämäni oli hyvin tuskaisaa ja siitä tuli tsemppibiisi mulle. Bänsin uusin levy Bringer of Pain on täynnä hyviä kappaleita.
Paras kuva Battle Beastistä, minkä löysin kansioistani.
CChopin. Siitä on jotain 20 vuotta, kun ekan kerran kuullut hänen pianosävellyksiään ja niistä tykkään aina vaan. Mitään suosikkia en osaa sanoa, koska tykkään niin monesta teoksesta tosi paljon. Fantasie Impromptu on tietysti upeaa kuunneltavaa, jos joku pitäisi sanoa. Chopinin Surumarssin soitin vuosia sitten mummuni hautajaisissa. Jotkut Chopinin kappaleet osaan siis itsekin soittaa.
DDvorakin Slaavilaiset tanssit ovat olleet jo vuosia mulle tärkeitä. Ne vaan on niin hienoja, että aina palaan kuuntelemaan niitä.
EElämän nälkä on biisi, joka tuo aina lohtua pimeään. Pave Maijaselle kiitos tästä.
FFinlandia- hymnissä on sitä jotain. Kylmät väreet menee sitä kuunnellessa. Herättää isänmaallisuuden tunteita mussa. Sibelius- elokuvassa on todella upea kohtaus, jossa Finlandia- hymni esitetään. Sitä katsoessa meni niin kylmät väreet ja kyyneleet nousi silmiin siitä.
Tässä sitä suomalaista mielenmaisemaa minun näkökulmastani.
GGame of Thronesin tunnarista tykkään! Tosin se on kyllä oikeaa korvamatoainesta. Korvamadot on kyllä välillä melkosia ja saattaa milloin mikäkin biisi jäädä soimaan päähän.
HTuomas Holopainen. Mun lempparisäveltäjiä. Holopaisen musiikki iskee muhun täysillä. Nightwishin musiikki on mua. Holopaisen soololevykin iski muhun. Scrooge-levyltä lemppari biisi on The Last Sled.
IIndican Vettä vasten on biisi, joka on mun biisi. Tulee semmonen olo, että se kertoo just musta. Muutenkin pidän Indican musiikista tosi paljon. Se on sellaista sielun ja tunteiden liikuttajaa.
JJapani liittyy musiikkiin siten, että sieltä on Bach Collegium Japan, joka on kokoonpano, joka koostuu orkesterista ja kamarikuorosta. He esittävät ja levyttävät Bachin kuoroteoksia, joista kuoromusiikin ystävänä pidän tosi paljon. Itelläki on joku BCJ:n levy.
KKerkko Koskinen. Koskisen musiikki myös iskee minuun täysillä. Voi sanoa, että Kerkko Koskinen on kans mun lempisäveltäjiä. Lempibiisejäni häneltä ovat Käki, Lokki, Minä suojelen sinua kaikelta, Vapaudesta ja Tallinnan lautta. Kerkko Koskinen Kollektiivin levytykset pystyn helposti laulamaan mukana, niin monesti ne tullut kuunneltua.
LLes Fleurs du Mal on Therionin levy, joka iski muhun täysillä. Muusta bändin musiikista en tykkää. Ton levyn musiikissa on jotain, joka liikuttaa mun sielua paljon.
MMusiikki yleensä ottain on mulle tärkeä asia. Silti saattaa mennä päiviä ja viikkoja, etten kuuntele ollenkaan musiikkia ja sitten yhtäkkiä kuuntelen taas jatkuvasti. Oon musikaalinen ihminen ja rakastan musiikkia. Musiikki on iso osa mun elämää. Joskus myös hiljaisuus on musiikkia.
Kuva yksistä nuoteistani.
NNightwish on ollut ja tulee aina olemaan elämässäni jollain lailla. Teininä kuuntelin tosi paljon heidän levyjään ja heidän musiikkinsa on tehnyt pysyvät jäljet aivoihini. Livenä haluisin joskus heidät nähdä! Se on haaveeni. Nightwishiltä on vaikeaa sanoa varsinaista lempibiisiä. Tykkään kertakaikkiaan kaikista. The Poet and the pendulum- biisissä on jotain ja se tuli ekana mieleen ku aloin miettiä Nightwishin biisejä. Lisäksi I want my tears back, The siren, Feel for you, The riddler ja Lappi ovat mieleisiä. Toivottavasti heiltä saisi pian uutta musiikkia. Levyistä Once on ollut eniten minua.
OOboe on soitin, jonka äänestä tykkään. Oboe concerttoja tykkään kuunnella.
PPiano. Haaveilen omasta pianosta, jotta voisin vuosien tauon jälkeen jatkaa soittamista. Haluaisin myös palata soittotunneille ja oppia lisää. Pianon soittaminen on ollut mulle tärkeä keino purkaa tunteita ja on vähän tylsää kun nykyään sitä ei voi tehdä pianon kautta.
QQstockissa en oo vielä koskaan käynyt, mutta haluaisin käydä vielä joskus. Ainoat festarit, joissa oon käyny on LankaFest. Mulla on hidasteena festarointiin se, että siellä on paljon ihmisiä ja kova äänentaso, jotka vie voimia. Mun pitää siis valmistautua hyvin ennen tällaisia tapahtumia.
RMozartin Requiem on sydämessä ja mielessä tuntuva kuoroteos, jota rakastan. Pidän paljon kuoromusiikista ja haluaisin itsekin taas laulaa kuorossa yli 10 vuoden tauon jälkeen. Requiem oli pitkään mulla se musiikki, joka helpotti mun ahdistusta ja sai paremmalle mielelle.
SSuomalaiset artistit/bändit, joita tulee kuunneltua aika ajoin: Haloo Helsinki, Chisu, Sonata Arctica, Kotiteollisuus, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani, Apulanta, Robin, Tarja Turunen, The 69 Eyes, Kwan, Sentenced, Stratovarius, Dreamtale, Jarkko Ahola, Northern Kings, Chorale, Tiktak...
TTunteet liittyy mun mielestä olennaisesti musiikkiin. Musiikki herättää tunteita, saa ne liikkeelle. Tunnehan se on, ku me tykätään jostain bändistä tai säveltäjästä. Joku musiikki saa meidät itkemään, toinen musiikki saa hyvälle tuulelle ja menee jalan allelle. Jotain musiikkia inhotaan, toista rakastetaan. Musiikki on meidän tunteidemme tulkitsija monella tavalla.
Musiikki tuli maalaukseeni mukaan.
UUlkomaiset artistit/bändit, joita tulee kuunneltua aika ajoin: Sabaton, Down Low, Dido, E-Type, Within Temptation, Amaranthe, Libera (poikakuoro), Epica, Dark Moor, Muse, Rammstein, Anouk, Macy Gray, ReVamp...
VVenäläiset ja slaavilaiset kansanlaulut on sydäntäni lähellä. Eniten vetoaa se mollisointuisuus ja surumielisyys minuun. Melodioiden kaihoisuus sykkii sydämeni tahtiin. Miettikään nyt vaikka Moskovan valoja tai Ajomiestä ja niiden tunnelmaa ja melodiaa.
WWedding marches eli häämarssit kuului lujasti mun lapsuuteen. Tädit äänitti niitä meille kasetille ja musiikin mukana leikittiin sisarusten kanssa häitä. Siitä jäänyt kivoja muistoja.
Xkuvaa tuntematonta. Vielä on paljon musiikkia, jota en tunne ja josta voisin tykätä. Oon viime aikoina tutustunu varovasti jazziin ja huomannu pitäväni siitä. (Esim. Marilyn Monroen kappaleista pidän.) Mistä kaikesta muusta oon jääny paitsi? Paljon on musiikkigenrejä, artisteja ja bändejä, joita en tunne ja jotka voisivat avartaa mun maailmaa.
YHeino Kasken Yö meren rannalla on yks hienoimmista pianokappaleista, jonka osaan soittaa. Ja se on tähän mennessä ainut, jonka oon oppinu soittamaan ulkoa.
ZHans Zimmer on aika mahtava säveltäjä. Hänen sävellyksistään pidän eniten Pirates of the Caribbean- elokuvien musiikista.
ÅKoska tähän kirjaimeen en keksi mitään, ni käytän sen niinku lystää. Minusta luonnon äänet on myös musiikkia. Tuulen suhina, laineiden liplatus, lintujen laulu ja kaikki muu. Nekin ovat mulle tärkeää musiikkia.
ÄÄänet. Musiikkia kuunnellessa "kuulen ääniä". Siis aika helposti erotan eri melodiat bändissä/orkesterissa/kuorossa ja saatan hyräillä niitä. En tiiä miksi käytän tuota termiä tästä asiasta puhuttaessa, mutta siltä se on aina tuntunut, että kuulen ääniä ku kuulen ne eri melodiat. Lisättäköön, että oon niitä "oikeitakin" ääniä kuullu lapsena vakavan masennuksen kourissa.
ÖÖrinä. Siis örinähevi ei oo yhtään mun mieleen. Yääh. Toinen mistä en pidä on virret, siionin laulut ja muu hengellinen musiikki. Örinää ja henksuja yhdistää se, että molemmat saa mut ahdistumaan syystä taikka toisesta. Kukapa haluaisi kuunnella ahdistavaa musiikkia?
Tällaisia oli mun musiikkiaakkoset. Oli kyllä kivaa miettiä omaa musiikkimakua ja -maailmaa. Eniten kuuntelen heviä. Pidän power metallista/ sinfonisesta metallista ja sitä suurin osa kuuntelemistani heviartisteista edustaa. Klassinen musiikki on myös tärkeää minulle. Tuntuu, että nämä aakkoset silti antaa erilaisen kuvan mun maailmasta ja sen musiikista, kuin miten sen itse näen. Toisaalta, kaikki on kuitenkin totta. Näen mun musiikkimaun myös niin, että kaikki pohjautuu klassiseen musiikkiin. Kaikki tykkäämäni artistit ja bändit musiikkeineen on jollain lailla klassisen musiikin tyylistä enemmän tai vähemmän. Musikki on rakkaus!
Malle haastoi mut Starlight Blogger Award- haasteeseen melkein kaksi vuotta sitten. Nyt jo sain aikaiseksi vastata haasteeseen. Kyseessä siis haaste, jossa vastataan kolmeen vaikeahkoon kysymykseen.
Merenranta Oulun Toppilassa
1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?
Olen kiitollinen siitä, että elän! Kiitollinen miehestäni, ystävistäni, kummitytöstäni. Kiitollinen siitä, että olen olemassa. Kiitollinen siitä, että pikkuhiljaa olen ruennut ymmärtämään oman arvoni. Kiitollinen siitä, ettei enää tarvi olla oman lapsuudenperheen kanssa tekemisissä. Kiitollinen siitä, että saan valita ihmiset elämääni, viis siitä ovatko sukua vai eivät. Kiitollinen terapeutistani, joka on minulle sopiva. Kiitollinen siitä, että saan ihan itse määrätä omasta kropastani.
Ihan yksinkertaisesti olen kiitollinen elämästäni, rakkaudesta jota saan vihdoin, mahdollisuuksista joita minulle on tullut. Olen kiitollinen siitä, että olen herännyt elämään oltuani ensimmäiset 25 vuotta sumussa ja nyt kun olen asioita käsitellyt ensimmäiset 5v seuraavasta neljännesvuosisadaasta.
Suomenlinnasta
2. Minkä asian tai valinnan haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?
Mää en muuttais ihan mitään. En edes niitä kauheimpia asioita. Muuten en olisi se, joka olen nyt. Tokihan jotkin teot ja sanomiset harmittaa, mutta niitä nyt ei vaan oikeasti saa tekemättömäksi ja ne kuuluu tähän kokonaisuuteen, jota kutsutaan minuksi.
Orvokkirakkautta
3. Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?
Minulle elämän tarkoitus on se, että elän elämäni niin, ettei kuolinvuoteella tarvi katua tekemisiä tai tekemättä jättämisiä.
Eilen kun kävin päiväseltään Helsingissä, mietin aamulla lentokoneen nousukiidon aikana, että nyt jos kuolisin, kuolisin onnellisena. Elämä on ruennut tasoittuun. Rankkaa on edelleen, mutta ei enää synkkää ja pimeää. Tosin en kyllä haluaisi kuolla vielä, on niin paljon asioita joita haluaisin tehdä ja toteuttaa. Mutta onni on tässä ja nyt.
Auringonlasku Heinolassa
Tällaisia mietteitä tänään. Näköjään just nyt näiden haasteiden tekeminen innostaa takaisin bloggaamiseen pariin. Saa ehdotella erilaisia haasteita mulle.
Oon blogeista lukenu juttuja, joissa bloggaaja miettii omia hyviä ja huonoja puoliaan. Päätinpä viimein tarttua siihen itsekin, koska tällaisia postauksia on aina kivaa lukea.
Kuvat Terva-Toppilan koulun aidasta viime kesältä.
Ensin ei niin hyviä juttuja minussa:
- Olen hirmuisen julma ja vaativa itseäni kohtaan. Se tulee esiin tilanteissa, joissa pitäisi olla itselleen hyvä ja armollinen, mutta minä vaan ruoskin itseäni kuin viimeistä päivää. Tottakai olen jo huomannut, ettei se auta ollenkaan, vaan ennemmin pahentaa tilannetta. Olen opettelemassa erilaista suhtautumistapaa itseäni kohtaan.
- Kohtelen itseäni välillä melko välinpitämättömästi. Esim. lääkäriin mennään vasta pää kainalossa. Tämäkään ei tee elämästäni millään lailla parempaa, joten tässäkin opettelen parempia tapoja toimia. Esim. nyt on niin, että huomasin kaulassani patin pari viikkoa sitten ja en ole vieläkään mennyt käymään tk:ssa, vaikka asia stressaa mua.
- Omien tarpeiden ja halujen vähättely ja ohittaminen. Tarviiko edes sen kummemmin asiasta kertoa?
- Traumojen seuraukset, kuten häpeä, masennus, traumaperäinen stressihäiriö jne. Nuo edelliset huonot jututkin on käytännössä traumojen seurauksia. Sinänsähän traumojen seuraukset ei ole sitä aidointa minua, vaan vain seurauksia/oireita. Olisinko tällainen ilman paskaa lapsuutta? En usko. Mutta nyt elän seurauksien ja oireiden kanssa ja olen vastuussa siitä, mitä teen niille.
-Kärsimättömyys. Joissain asioissa ei vaan oo kärsivällisyyttä yhtään ja poksahdan salamana. Esim. jos netti pätkii tai joku ei onnistu saman tien. Tosin tähänkin vaaditaan väsymystä ja/tai stressiä alle.
- Pitkävihaisuus. Niistä ihmisistä, jotka ovat jollain lailla ylittäneet mun rajat ei voi enää koskaan sen jälkeen tulla mulle läheisiä tai päästä enää lähelle.
Hyvää minussa:
- Olen todella sitkeä ja tiedän oman jaksamiseni rajat. Kestän älyttömän paljon, mutta kun raja tulee vastaan ni homma loppuu ku seinään.
- Olen älykäs ja lahjakas ihminen.
- Kykenen analysoimaan itseäni, näkemään korjattavat asiat ja tekemään muutoksia.
- Temperamenttius, herkkyys ja introverttiys.
- Pääosin iloinen ja positiivinen luonne.
- Kärsivällisyys. Kun teen muutoksia elämäntavoissani ja ajattelutavoissani pystyn olemaan tosi kärsivällinen. Samoin muita ihmisiä kohtaan pystyn olemaan tosi kärsivällinen.
- Tunnen aika hyvin itseni.
- Olen oppinut pitämään rajojani. (Ja sitä pitää opetella edelleen.)
Sellaisia asioita minusta! Kertokaa tekin omistanne.
YleAreenaan tuli sarja My Fat Mad Diary. Innostuin kattomaan sitä ja katsoinkin eilen ja tänään putkeen kaikki kolme kautta. Katsokaa ihmiset tämä sarja! Oi, katsokaa!
Rae on 16-vuotias tyttö, joka on juuri päässyt osastolta itsemurhayrityksen jälkeen. Hän jatkaa toipumistaan ja kamppailuaan kotona, saa uusia kavereita ja käy terapiassa. Sarjan idea on lyhykäisyydessään seurata Raen toipumista.
My Fat Mad Diary teki minuun kyllä vaikutuksen. Välillä sai nauraa teinien kohellukselle. Välillä tunsi vain myötähäpeää. Välillä kyyneleet valu pitkin poskia itkettävien kohtauksien takia. Parasta oli se, kuinka sitä samaistui päähenkilöön Raeen. Tunnistin Raen ajatukset itsestäni. Minäkin olen yrittänyt lapsena itsemurhaa, minäkin olen lihava, minäkin kamppailen itsetunnon ja itsestä pitämisen kanssa. Ne ajatukset ja tunteet oli niin tuttuja. Se kamppailu kaikkien asioitten kanssa ja kuinka tulevaisuus ja muutokset pelottaa. Varmasti kaikki pystyvät samaistumaan näihin.
Huh huh! Olen aika sanaton. Toivoisin, että sarjaa jatkettaisiin vielä. My Fat Mad Diary sai minusta fanin.
Painonhallintaryhmä alkoi tällä viikolla. Se jotenki järisytti mun maailmaa. Lauma lihavia naisia. Lihavia kuten minä. Lihavia naisia, jotka on samojen asioiden kanssa painineet ku minä. En todellakaan ole yksin paino-ongelmien, syömisongelmien ja vastaavien kanssa. Ekaa kertaa elämässä se oikeasti konkretisoitui mulle. On muitakin samanlaisia kuin minä. En ole yksin. En ole ollenkaan yksin.
Tänään luin vielä Susinaisen kirjotuksen. Jotakin lisää tärähti mun sisällä. En oo jostain syystä tajunnu aiemmin oikeasti ja kunnolla tuotakaan, että helvetti, mullahan on täysin vääristyny kehonkuva. Oon aina pitäny itteeni hirveänä läskinä, aivan sama mikä mun paino on ollu millonki.
Vääristyny suhde omaan kehoon. Joo-o. Mää oon jotenki aina mieltäny mun kehon kuuluvan kaikille muille paitsi ittelleni. Ja lisäksi oon hirveä läski.
Ja nyt sitten mää pelkään suunnilleen henkeni edestä. Miksi? Koska haluan muutoksia oman kehooni. Haluan ottaa oman kehoni haltuuni, haluan mun kehon takas ittelleni. Haluan mun kehon voivan hyvin ja se tarkoittaa myös laihtumista. Muutos pelottaa. Se pelottaa aivan helvetisti.
Minne mun kiskot viekään?
Oon pistäny kaiken sen piikkiin, etten halua laihtua, koska en halua miehiltä sellaista huomiota. You know. Seksuaalista häirintää. Ja en oo semmosta pahemmin saanu lihavana. Mutta, mutta. Se oikea syy on se, että mua pelottaa. Pelkään muuttua. Pelkään voida hyvin.
Tämä helvetin perkeleen ristiriita, joka soi sisälläni. Haluan voida hyvin. En uskalla voida hyvin. Haluan muutosta, koska en voi hyvin. En halua muutosta, koska se pelottaa. Koko ajan kauheaa vääntöä pään sisällä.
Oon viime aikoina, tai pikemminki viimeset viikot, lohtusyöny ihan hulluna. Se lähti siitä, että puntari kerto mun laihtuneen kaks kiloa kolmessa kuukaudessa. Siitä seuras jonku ajan päästä paniikki, ku asia meni tajuntaan. Sitte oon syöny ja syöny. Että äkkiä ne kilot takas. Ei herran jestas, mää en oo enää turvassa, ku oon ees ton verran laihempi. Ja painonhallintaryhmässä mut punnittiin ja ne kaks kiloa ei sen puntarin mukaan ollutkaan tippunu. Ja siitä tuli lisäkriisi ja lisälohtusyönti. Hitto, mitenhän mää uskallan nyt omalla puntarillani käydä? Oon käyny omalla puntarilla aina kuun eka päivä tai parin ekan päivän aikana. Huomena vois sen taas tehä silti.
Ei mun oo hyvä olla tässä painossa. Ei yhtään. Mää haluan muutoksen. Oon tehny sitä muutosta jo kolme vuotta, ku opetellu säännöllistä liikuntaa, säännöllistä syömistä, säännöllistä juomista, säännöllistä nukkumista. Jokainen nuista sujuu jo ihan hyvin. Se, mitä mun pitää tehä seuraavaksi on opetella syömään rehuja ja opetella rentoutumista stressin tasaamiseksi. Miniminiaskelin oon edenny ja sillain on pää pysyny mukana. Mutta nyt, ku asiat on tuottanu jotain tulostakin, ainakin hetkellisesti, ni pää ei pysykään mukana. Ku ne muutokset ei saa näkyä. Ku se pelottaa.
Pelko ja häpeä yrittää hallita mua. Ne tekee kaikkensa hallitakseen mua. Mun pitää laittaa kampoihin. Kenen kroppa tää on? Kenen mieli tää on? Pelon, häpeän vai minun?
Niin se vain on, että astman takia en pysty enää jatkamaan kynsien lakkailua. Joten tämän kynsiblogin loppu on tässä. Oon astman myötä niin herkistynyt hajuille, että kosmetiikkakin on nykyään suurimmaksi osaksi hajusteetonta.
Eilen kävin lakat läpi ja niitä on 286. Kymmenkunta meni roskiin, ku ei enää ollu pulloissa elämää. Joitain jätän itselleni, että voi joskus harvakseltaan lakata vielä, esim. juhliin yms. Loput myyn. Instagrammiin laitoin kuvan lakkaläjästäni (Oon instassa nimellä laurakoja) ja on haikea mieli asian suhteen. Innostusta mulla nimittäin ois lakkaamiseen edelleen! En vaan koe miellekkäänä sitä, että henki ahtaalla ja pahan olon kanssa väkisin vääntäisin menemään.
En aio poistaa tätä blogia. Mietin vain, että jatkanko tätä ihan muilla aiheilla, vai mitä teen? Oisko teillä ehdotuksia ja ajatuksia siihen? Bloggaamista en aio lopettaa, koska tää on niin kiva harrastus. Toistaiseksi ei oo ollu kauheana jaksamista siihen, koska elämä on ollu järjettömän rankkaa viimesen vuoden ajan. Nyt alkaa valo pilkahtelemaan esiin ja voimatkin on pikkuhiljaa lisääntyneet.
Joten, heitelkää ideoita ja ajatuksia mulle muhimaan jatkon suhteen! Ja mitä itse kullekin kuuluu?
Mää en tiiä, mitä mää teen tän blogin kanssa. Pitkään aikaan ei oo ollu innostusta, eikä juurikaan kiinnostusta tehdä töitä tän blogin eteen. Oon miettiny jopa lopettavani tän pitämisen. Alla oleva kuva kuvaa mun olotilaa hyvin.
Toistaiseksi annan tän blogin vaan olla täällä.
Oon ollu kuukauden sairaslomalla ja se jatkuu vielä ainakin kaks kuukautta. Instagrammissa oon palloillu enemmän (laurakoja) ja kirjablogiani päivitelly ku tullu energianpuuska.
Kynsiä en oo lakannu ku joskus syksyllä viimeksi. En oo tän astman kans vielä uskaltanu kokeilla, että kestänkö lakkojen käryä ilman hengenahdistusta, ku ei oo lääkitys tasapainossa. Eikä kiinnostusta oo kyllä ollut. Muutenki fyysinen terveys reistailee.
Henkisesti oon melkosen loppu. Vuosien oikeusprosessi päätty mun kannalta huonosti ja nyt opettelen elämään asian kanssa. Terapiassa käyn ja siitä on paljon apua.
Suihkusaippoot ei mussa suuria tunteita herätä, kuten ei tämäkään.
Lemon Juice & Glycerine Avokado&Sitruuna vartalovoide:
Ihan jees kropparasva. Kerkesin kyllästyä tähän ku niin iso purkki. Jäi helposti valkeana iholle, joten en viitsi uudelleen ostaa ainakaan tätä nimenomaista. Sitruunan tuoksu oli kyllä kiva.
Eveline Cosmetics glycerine super-concentrated hand and nail cream-mask 5 in 1:
Käsilaukussa kauan majaillut käsirava pääsi tehokäyttöön ja viimein loppu. Tykkäsin tästä, nopea imeytymään. Voisin ostaa lisääkin.
Cien SOS Hand Concentrate:
Yöpöydällä kauan hillunu käsirasva loppu viimein. Ehdin jo kyllästyä tähänkin. Ihan ok käsirasva. Paksua jankkia koostumukseltaan.
Etude House Missing U Hand Creme #3 This is "Panda Story":
Aivan ihana käsirasva! Koostumus just sopivan keskitieltä ja kermainen, tuoksu ihana, imeytyy kohtuu nopeaa. Miinusta liian pienestä purkista. Tahdon ehdottomasti lisää!
Oriflame Refreshing hand cream with cherry extract:
Ihan ok käsirasva, kohtuu nopeaa imeytykin. Haju vaan kamala, koska kirsikka. Äkkiä tuli sentäs käytettyä pienen kokonsa puolesta.
Essence happiness is the secret to beauty handcreme & Essence hi, I care for you! handcreme:
Nää Essencen käsirasvat on hyviä, muuta ei voi sanoa. Aion hankkia lisää.
Yves Rocher Nourishing Macadamia Lip Balm:
Peruskamaa. Tässä hyvä tuoksu.
Labello Soft Rose huulirasva:
Tää oli ihan hyvä huulirasva. Onneksi ei ollu ruusuntuoksuinen, muuten ois jääny mulla käyttämättä. Kirsikan haju vielä jotenkuten menee, mutta ruusun ei. :D
Cien Milk&Honey huulirasva:
Perus huulirasva tääki. Tuoksuun oli alkuun totutteleminen, mutta nyt tykkään siitä.
Sellaisia loppuneita tällä kertaa! Saapa nähä millon loppuu lisää tuotteita, ku niin monia purkkeja vasta aukaistuna.
